 |
Kiviniemen pääministeriys ottaa Halosta koville
06.09.2010
Saarikoski-prosessi etenee kesähelteelläkin
24.08.2010
Haaste Saska Saarikoskelle
01.07.2010
Saarikoski-haaste
30.06.2010
Ylen Jälkiviisaat vaihtoon!
18.04.2010
Lautaskiista - mitä Halonen keksii seuraavaksi?
04.12.2009
Ahtisaaren lista?
29.11.2009
Avoin kirje: Kerro jo viimeinkin kaikki, Eero Lehti
11.11.2009
Onneton "sisäinen devalvaatio"
21.10.2009
Miksi oikeuskanslerilla on kiire KRP:n tontille?
13.10.2009
Kuka pelastaa kepun?
12.10.2009
Tupon jälkijäristyksiä - AY-liikkeessä aivokuolema?
07.10.2009
Kähärältä ja Lehmuskalliolta "pupu pöksyyn"
26.06.2009
Avoin kirje Mitro Revolle
25.05.2009
Liikasen lamaennuste on luotettavin
12.04.2009
Lumedemokratiaa vantaalaisittain
23.03.2009
Tutkintapyyntö/Saska Snellman
19.11.2008
Mistä viisaus alkaa?
29.06.2008
Halosen kyhätyt selitykset
28.05.2008
Kuka pelastaa Kepun?
17.05.2008
Riskikartoitus hallituksen syntymäpäivänä
20.04.2008
Kyllä tsunami opettaa
18.04.2008
Tempora mutantur ...
08.04.2008
Pyöräilyä ja puutarhan hoitoa 06.04.2008
Unlucky looser 17.03.2008
Tehyn työtaistelua koskeva selvityspyyntö 10.03.2008
Naistenpäivän kunniaksi 08.03.2008
Näin puhui Snellman eli kuka surmasi tykillä hyttysen - ja miksi? 25.02.2008
Muumimaan kekkerit ammuttava alas? 10.12.2007
Näin punakone on meitä simputtanut 15.11.2007
SAK:lla onnistunut vaalimainos 02.03.2007
Hyvinvointipalvelut
21.02.2007
Punakoneen ruoska on puhunut
17.02.2007
Presidentti, on valtiomiestekojen aika
10.02.2007
Punakone pyörittää järjestelmää
01.02.2007
Kaikkihan yrittäjistä tykkäävät
18.01.2007
Yt-myrkyllistä 13.11.2006
Historia toistaa itseään YT-laissa 08.11.2006
On demarien erikoissuojan murtumisen aika 29.10.2006
Minä, Olli ja Tanja ja Pyhä Kolmikanta 23.10.2006
Kolmikannalla on oma lakinsa
06.10.2006
Ihastuminen sekoittaa pään politiikassakin
03.10.2006
Kylmä tasavalta
24.11.2003
Avoin kirje presidentille
06.11.2003
|
|
Helsingin poliisille
Asia: elinkeinotoiminnan tahallista vahingoittamista koskeva tutkintapyyntö
Omistan Kauko-Kustannus -nimisen toiminimen, jonka toimialana on kirjoitusten sekä kirjojen ja muiden painotuotteiden tuottaminen ja kustantaminen sekä tekstien tuottaminen toisten kustantajien kustannettavaksi.
Syksyllä 2007 ilmestyi tamperelaisen Pilot-kustannus Oy:n kustantamana kirjani Punakoneen alasajo. jonka tekstin toiminimeni oli tuottanut. Se kertoi puolueitten valtasuhteiden muutoksesta ja muusta yhteiskunnallisesta murroksesta viime presidentinvaaleja edeltävästä marraskuusta 2005 lähtien viime eduskuntavaaleihin saakka ja analysoi myös näiden jälkeistä tilannetta, osin ennakoivasti. Kirjan runko-osan muodostivat verkkolehtikolumnit ja muut kirjoitukset sekä tapahtuma-aikaiset sähköpostiviestit.
Kirjan sisältö poikkesi niin suuressa määrin valtamedian levittämästä informaatiosta, että sen oli jokseenkin mahdoton ylittää sen uutiskynnys.
Keskeiset elementit, joissa kirjani poikkesi ns. valtavirtamedian informaatiosta olivat SDP:n vaalitappion luonne sekä ns. tupokauden päättyminen. Valtamedia oletti, että molemmissa oli kysymys tilapäisestä ilmiöstä ja että SDP:n vaalitappiossa oli kysymys lähinnä puolueen vaalikampanjan epäonnistumisestä, jonka jälkeen puolue palaisi "normaaliuralle", kuten eräs puoluesihteeri asian ilmaisi. Samoin tupon syntymättä jääminen katsottiin vain "normaalivuorotteluksi" liittoratkaisujen kanssa.
Kun asiat eduskuntavaaleissa ja niiden jälkeen kehittyivät hyvin tarkoin kuvaamallani tavalla, mikä osoitti valtajulkisuuden olleen ns. ulalla, kustansin kevättalvella 2008 vihkosen muuotoisena eripainoksena jälkisanat, joiden otsikko oli Hyvästit muumimaalle (liite 1). Otsikko oli lainattu Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen esimiehen Saska Snellmanin kolumnista 30.11.07. Snellmanin virallinen etunimi on Jaakko, mutta hän käyttää julkisuudessa vakiintuneesti Saska -nimeä. Nuorena hänen sukunimensä puolestaan oli Saarikoski.
Tuo otsikko tarkoitti Snellmanin tulkintaa Kristian Smedsin suurta huomiota herättäneestä Tuntemattoman sotilaan ohjauksesta Kansallisteatterissa, missä loppukohtauksessa ammuttiin symbolisesti eräitä julkisuuden henkilöitä, mm. presidentti Tarja Halonen. Yleisesti arvuuteltiin, mitä ohjaaja oli tällä kohtauksella tarkoittanut.
Pidin Snellmanin tulkintaa hyvänä, kuten liitteestä 1 sivulta 2 ilmenee. Tosin tarkoitin sillä Snellmanista poiketen juuri edellä mainitsemaani "ulalla" oloa.
Pari päivää vihkosen jakeluun menon jälkeen Snellman soitti minulle hyvin aggressiiviseen sävyyn ja sanoi vihkosessa olevan virheen, kun käytin hänestä epiteettiä "entinen taistolaisnuori", vaikka hän ei kertomansa mukaan ollut koskaan ollut taistolainen. Hän vaati uhkaavaan sävyyn ilmoittamaan tästä väitetystä virheestä kaikille niille, joille olin lähettänyt vihkosen.
Kielätydyin tästä muustakin kuin siitä käytännön syystä, ettei minulla ollut varsinaista jakelulistaa. Mutta sanoin myös pitäneeni asiaa ns. notorisena seikkana sekä Snellmanin (Saarikosken) tuonaikaisen "räyhäävän" esiintymistyylin että muiltakin saamani samansisältöisten kommenttien perusteella. Seuraavista kappaleista vedin kuitenkin asianomaisen viittauksen yli.
Tämän jälkeen käytiin minun sekä Snellmanin ja Pilot-kustannuksen kustannuspäällikön Timo Määtän välillä sähköpostien vaihto, josta osa on tämän tutkintapyynnön liitteenä ja joka varsin selvästi kertoo, miten Snellman asiassa toimi. Referoin sitä lyhyesti.
Välittömästi Snellmanin puhelun jälkeen 6.2.08 klo 13.55. sain Määtältä viestin, jossa hän kertoi mm.:
"Saska Snellman otti yhteyttä saatuaan lähettämäsi vihkosen, missä mainittiin myös hänet nimeltä. Mitään yhteystietoja sinulle kuin ei vihkosesta löytynyt, oletti Snellman, että meillä on jotakin tekemistä vihkosen kanssa. Meidän yhteystietommehan vihkosesta löytyy."
Kuten liitteestä 1 käy ilmi, Snellmanin väite on kaikkea perää vailla ja ilmiselvästi vain tekosyy yhteydenotolle, omat yhteystietoni käyvät vihkosesta ilmi paljon helpommin ja selvemmin kuin Pilot-kustannuksen yhteystiedot, jotka ovat vain kirjan takakannen kuvassa hyvin pienellä.
Lisäksi Määttä ilmoitti kustantajan pysyvän sopimuksessa, mikä oli selvä ilman eri mainintaa ja kertoo ensisijaisesti siitä, mikä oli ollut Snellmanin yhteydenoton todellinen tarkoitus.
Viestissäni Määtälle 7.2.08 klo 10.07 totesin mm.:
"Ei syytä huoleen, paitsi Snellmanilla ja koko Hesarilla, missä on nyt
pallo pahasti hukassa, ja mies on sekopäisempi kuin uskoinkaan ja
sählää nyt joka suunnalla hätäpäissään.
Saska-pojalla on muuta mielessään, joten hän on "nähnyt" vain
kustantajan nimen ...
Tämä on Hesarin tapa toimia. Heille epämiellyttävän sanoman ja
myös sen levittäjän he pyrkivät kaikin keinoin eliminoimaan, juuri nyt
he saivat heitetyksi Santavuoren yli laidan Jälkiviisaista. Ja samalla
kostetuksi, kun tämä otti esille lehden mieskansanedustajien lynkkauksen.
Minua he eivät voi heittää ulos mistään, joten yrittivät edes vahingoittaa
katkaisemalla välit kustantajaan. Siellä ei keinoja kaihdeta. Ihmettelen vain,
miksi he minulle yrittävät kostaa, kun minä kehuin Snellmanin oivallusta
Smedsin tuntemattomasta, vaikka päädyinkin hieman toisiin johtopäätöksiin
hänen lähtökohdistaan."
Viittaus Santavuoreen tarkoittaa entisen syyttäjän Ritva Santavuoren poistamista Ylen Jälkiviisaat -ohjelmasta seuraavana päivänä siitä, kun Snellmanin alainen Jyrki Räikkä oli 4.2.08 julkaissut kolumnin "Syyttäjä voi poistua" (liite 2). Tässä aihe oli saatu siitä, kun Santavuori oli kommentoinut ohjelmassa silloisen presidenttiehdokkaan Barack Obaman ulkonäköä.
Noin kaksi viikkoa tämän jälkeen 20.2.08 Snellmanin johtamassa Helsingin Sanomien kulttuuriosastossa oli yli sivun otsikolla lähes puolen sivun juttu siitä, että kirjailija Maija Porman "dekkarissa" oli plagiaatteja kirjailija Outi Pakkasen romaanista vuodelta 2001 (liite 3).
Kirja oli Pilot-kustannuksen kustantama. Tapaus oli neljän vuoden takaa, ja aivan ilmeisesti ollut lehden toimituksen tiedossa jo aiemminkin. Täytyi olla olemassa jokin erityinen syy, että varsin tuntemattoman kirjailijan rike juuri nyt lämmitettiin näin suhteettoman suureksi kulttuuriskandaaliksi. Jos se normaalikriteerein olisi ylipäätäänkään enää edes ylittänyt uutiskynnystä, se olisi ollut yhden tai korkeintaan kahden palstan pikku-uutisen arvoinen.
Tästä seurasi tavanomaiseen tapaan se, että myös muu media jauhoi asiaa viikkokaupalla, kun sen sijaan oma tiedotteeni taustoista pimitettiin, samoin tavanomaiseen tapaan.
Pilot-kustannus säikähti tästä tarkoitetulla tavalla ja ilmoitti vetävänsä Porman kirjan pois markkinoilta. Omaa kirjaani se ei sen sijaan vetänyt pois, mutta sen aiemminkin varsin heikko markkinointi lakkasi kokonaan.
Vajaa neljä kuukautta tämän jälkeen Pilot-kustanus Oy:n toimitusjohta Juhani Vesikko ilmoitti 10.06.08 lähettämällään tiedotteella (liite 4) yhtiön hakeutuneen konkurssiin. Tämä merkitsi myös kirjani markkinoilla olon päättymistä.
Vesikon tiedotteen mukaan käsikirjoitusten tulo yhtiölle oli kuluneena keväänä tyrehtynyt. Hän sanoo miettineensä "päänsä puhki" syytä siihen. Hän ei kuitenkaan mainitse ilmeisintä syytä, Helsingin Sanomien kohujuttua ja sen vanavedessä uinutta muuta mediaa, jotka olivat leimanneet yhtiön toiminnan arveluttavaksi. Kaikesta päätellen hän jo kerran kovaa koulutusta saaneena halusi varjella yhteyksiään Helsingin Sanomiin ja mediaan yleensäkin, sillä hän aloitti lähes välittömästi uuden kustannustoiminnan eri yhtiöllä.
Oman käsitykseni tapahtumasta kerroin samana päivänä tiedotteessani "Hesarin kulttuuriosasto ampui kostoksi alas Pilot-kustannus Oy:n" (liite 5). Lienee tarpeetonta sanoa, että se pimitettiin mediassa.
Asian arviointia
Selvitystä kaipaavat olennaiset tapahtumat asiassa ovat käsitykseni mukaan seuraavat:
1. Snellmanin puhelinsoitto minulle, mikä oli sen motiivi ja mihin sillä pyrittiin
2. Snellmanin yhteydenotto kustannuspäällikkö Määttään ja sen tarkoitus
3. Maija Porman plagiaattia koskevan uutisen julkaiseminen ja sen ajankohta sekä motiivi
1. Puhelun sävystä ja sisällöstä päätellen sen tarkoitus oli jonkinlainen säikäytys tai pelottelu. Enempää kirjoitukseni kuin Snellmanin itsensäkään kannalta ei ollut kovinkaan merkittävää, oliko Snellman ollut joskus nuoruudessaan taistolainen vai ei. Tunnetusti se ei ainakaan Helsingin Sanomissa ole ollut minkäänlainen haitta myöskään urakehitykselle, pikemminkin päinvastoin.
Siltäkään kannalta asia ei ole merkittävä, että ns. taistolaisuuden sisältöä ei voida mitenkään eksaktisti määritellä. Sillä on tarkoitettu tietynlaista radikaalia, "räyhäävää" esiintymistä riippumatta esimerkiksi puoluejäsenkirjoista, vähän samaan tapaan kuin aikoinaan puhuttiin "lättähatuista" hatun mallista riippumatta. Tällaisena minä ja monet muutkin olivat tulleet silloisen nuoren Saska Saarikosken tuntemaan julkisuudesta. Tarkistin asian Snellmanin intervention jälkeen.
Tällaisena käsitys taistolaisuudesta elää edelleen, mistä saatiin tuore näyttö Nykypäivä -lehdestä 17.10.08. kun tämä julkaisi Kari Suomalaisen vuodelta 1976 olevan pilapiirroksen, missä nuori toimittaja haastatteli vanhaa mummoa pyrkien saamaan tältä tyytymättömyyttä osoittavaa lausuntoa olevista oloista. Kun mummo vain vakuutteli tyytyväisyyttään, toimittaja naiseen käsiksi käyden vaati tätä "saakelin ämmää" tunnustamaan, että "järjestelmä on mätä".
Kommentissaan lehti luonnehti toimittajaa "taistolaishenkiseksi". Sama pätee monien muistikuvien mukaan myös silloiseen Saarikoskeen. Hän itse antoi tämäntyyppisestä esiintymisestään myös varsin tuoreen näytteen lehtensä kolumnissa "Vanhemmat käsiaseita vastaan" 30.9.08, missä hän yllytti lasten vanhempia nousemaan asiassa barrikadeille hyvinkin "taistolaishenkisesti" (liite 6).
Myös Snellmanin tapaa toimia tämän asian yhteydessä leimaa sama henki, mitä täydentää myös valtiosihteeri Risto Volasen Suomen Kuvalehdessä 46/08 kertoma tapaus, kun hän kritisoi Helsingin Sanomissa voimakkaasti edellä mainitun Smedsin ohjausta tämän toisen näytelmän perusteella. Volanen kertoo, että "Saska Snellman pyysi minua mainitsemaan kirjoituksessani Tuntemattoman, vaikka en ollut vielä nähnyt sitä. Seuraavaksi lehti nosti itse kohun asiasta".
Taistolaisuuden huippuaikana 1970-luvulla sen keskeinen elementti oli se, että he eivät katsoneet tavanomaisten sääntöjen koskevan itseään. Oma kokemukseni on metalliteollisuuden piiristä, missä he toimivat aktiivisesti ns. korpilakkojen aikaansaamiseksi. Kenenkään jäsenkirjoja ei tarkistettu, mutta yleisesti puhuttiin taistolaisista.
Todellinen syy onkin aivan ilmeisesti siinä, että Helsingin Sanomat katsoo hallitsevan asemansa niin vahvaksi, että sille kuuluu yksin- tai ainakin etuoikeus tulkita yhteiskunnallisia ilmiöitä, ja tätä oikeutta vaarantavat henkilöt on vaiennettava, mikäli se vain on mahdollista. Tätä kuvaa yleisesti käytetty nimitys Suomen Pravda. Omilla aivoillaan ajattelevat "saavat poistua", kuten Santavuorikin, ja joutuvat joka tapauksessa lehden mustalle listalle.
Omalta osaltani tämä kävi ilmi heti ensimmäisestä kirjastani Näin tehdään tuhopolitiikkaa vuonna 1981 lähtien. Lehti julkaisi siitä yliolkaisen tai suorastaan pilkallisen esittelyn, ja on vaiennut sen jälkeen kirjoittamistani yli 20 kirjasta kokonaan.
Näissä kahdessa tapauksessa yhdistävä tekijä on lisäksi se, että Helsinin Sanomille ja erityisesti sen kulttuuritoimitukselle asian tekee erityisen vastenmieliseksi kriittinen suhtautuminen sosialidemokraatteihin.
Siinäkään tapauksessa, että tieto Snellmanin menneisyydestä osoitettaisiin vääräksi, ei hänellä olisi ollut oikeutta edustamansa lehden asemaa hyväksi käyttäen ryhtyä kuvatunkaltaisiin omavaltaisiin toimiin.
2. Määtän sähköpostin maininta, että he pysyvät "kirjani takana" kertoo epäsuorasti, että Snellman on vaatinut sopimussuhteen katkaisemista. Tämä on selvitettävä kuulemalla Määttää ja mahdollisesti joitakin Helsingin
Sanomien kulttuuritoimituksen työntekijöitä. Ehkä myös Pilot-kustannuksen toimitusjohtaja Juhani Vesikko tietää asiasta. Samalla on selvitettävä, mainitsiko Snellman joitakin seuraamuksia, joita saattaa koitua, ellei sopimussuhdetta katkaista.
Todettakoon, että Määtän ensireaktio käsikirjoitukseen oli, että Pilot-kustannus ei uskalla kustantaa sitä. Paikalla ollut Vesikko korjasi sen kuitenkin välittömästi todeten, että "me uskallamme kustantaa mitä vain". Kunnolliseen markkinointiin tämä uskallus ei vain kuitenkaan riittänyt.
3. Pormaa ja Pilot-kustannusta koskevan "skandaaliuutisen" syntymisestä ja julkaisemisesta tietävät Snellmanin lisäksi ilmeisesti kertoa hänen alaisensa toimittajat.
Korvaukset ym.
Kuten edellä on käynyt ilmi, tapahtumasarjasta seurasi kirjani joutuminen kokonaan pois markkinoilta. Varsin surkean markkinoinnin ja mediamme laumaluonteen vuoksi sen menekki oli tosin ollut jokseenkin olematon, mutta tarkoitukseni oli, että kun sen tekstin paikkansapitävyys ajan kuluessa vahvistuu entisestään (mm. tupojen lopullinen hautaaminen ja SDP:n tappio myös syksyn kunnallisvaaleissa), niin Pilot-kustannus olisi saatavissa tarttumaan markkinointiin täydellä teholla.
Sisältönsä puolesta sillä olisi ollut edellytykset suurlevikkiin, sillä se on jo nyt osoittautunut historialliseksi reaaliaiaikaiseksi dokumentiksi suuresta poliittisesta murroksesta, ja lajissaan ainoaksi. Ja sellaiseksi se aivan ilmeisesti tulee myös jäämään.
Todistajina kuultavat ovat pääasiassa edellä mainitut henkilöt. Sekä korvausvaatimus että kuultavat täsmentyvät tutkimuksen edetessä.
Liite: Liite 1: Hyvästit muumimaalle
Vantaalla
Kauko Parkkinen
Oikeust.kand, valtiot.maist, tietokirjailija
Kauko-Kustannus-nimisen toiminimen omistajana
Lummepolku 2 D
01300 Vantaa
Puh. (09) 823 7795
Sähköposti: kauko.parkkinen@kauko-kustannus.fi
|
|
|
