Kauko ParkkinenKauko Parkkinen

Etusivu
Osuvia/Yt-laki
Kirja
Sisällys
Tekijä
Media
Muu tuotanto
Linkit




SISÄLLYS

01 Punapresidentti

02 Opettavainen kertomus

03 Aluksi pieni kertaus ..

04 Jälleen meni eräs momentum

05 Viattomuudesta ja viallisuudesta

06 Onnettomuus tulee joskus ..

07 Lepovuoroon?

08 Pursuileeko ilo yrityksissämme

09 Valpurina vavahti

10 Haloselta muutoksen eväitä?

11 Halonen salailusarjan mestari

12 Miksi Halonen pelkää avointa ..

13 Kriisi kytee?

14 Saako Suomi kahdentoista ..

15 Luonnos kansalliseksi ..

16 Menneet kiinnekohdat

17 Käsijarru päällä

18 Hyvästit 1970-luvulle?

19 Ulkona ulkopolitiikassa

20 Putinin vierailu

21 Suomalainen yksipuolue..

22 Sekopäiden hallitsematon kriisi

23 Halonen pääsi kuin koira ..

24 Ensimmäisen vaalipäivän shokki

25 Se murtuu sittenkin

26 Henkinen johtajuus?

27 Avoin kirje: Rehellisyyttä, Osku

28 Porvarillinen vaihtoehto

29 Mikä meno, mikä meininki?





OsuVa-kolumni 04.02.06
Se murtuu sittenkin


+>>

Murtumattomalta ja päättymättömältä näyttänyt kolmikanta SAK - SDP - demaripresidentti - tässä järjestyksessä - rakoilee lupaavasti. Ensimmäisen kerran sitten Paavo Väyrysen tahtopolitiikan porvarillinen puolue haastoi demarit vakavasti omalla asiallaan.

Monen sekavan Nato-kiemuran jälkeen tosin politiikan ydinkysymyksiä ehdittiin vain hipaista, mutta jo sekin riitti puhaltamaan ilmat Tarja Halosen mediakuplasta ja romahduttamaan kannatusluvut lähemmäs todellisuutta. Konsensuksen kureliiveillä kurissa pidetyt arvot ponnahtivat pintaan.

15.11.05 liikkeelle panemani kooste Toiselle kaudelle?, joka meni mediajakelun lisäksi mm. kaikille kansaedustajille ja kampanjatoimistoille, näytti aluksi menevän täysin "kiville". Niinistökin vain surffaili turvaklausuuleissa. Kohta kuitenkin kriisinhallintajupakka vahvisti sen teesin Halosen kyltymättömästä vallanhalusta, ja johtamistaitokin alkoi paljastua.

Ennen pitkää lähes kaikki keskeiset teemat kuitenkin "uivat" jännästi pintaan yksi toisensa jälkeen. Vuodenvaihteessa ne hallitsivat keskustelua, ja finaalissa pelkistyi koosteen asetelma 1970-luvun vs. tulevaisuus.

Harri Holkeri antoi hyvissä ajoin tulosvaroituksen sen varalta, että joku vähäjärkinen lähtisi haastamaan Halosta. Nyt tulos pyyhkäisi pois sen holkerilaisen kyynisen arvonihilismin varjon, joka on kolme vuosikymmentä niin suuresti vahingoittanut sekä hänen omaa puoluettaan että koko porvarillisuutta ja vahingoittanut maata.

Nolosti kävi myös Matti Vanhaselle, joka sattumapääministerinä julisti heti aluksi, että tahtopolitiikka oli ohi, eikä kepu enää haasta ketään. Anneli Jäätteenmäen vippaskonsteilla väärälle raiteelle ohjaama puolue juuttui sivuraiteelle, ja vapaaehtoisesti luovutetun porvarikentän johtopaikan vei kokoomus.

Vanhan suomalaisen perinteen mukaisesti raa´imman työn tekijä päätettiin uhrata, ja puoluesihteeri Eero Lankia sai lähteä.

Jo ennen Halosen romahdusta Juhani Suomen kirja oli iskenyt ensimmäisen lommon Koivisto-myyttiin ja demarien mediasuojaan. Vaalien alla Erkki Liikanen kärähti ensimmäisen kerran kunnolla Moskova-kähminnöistään. Tähän saakka hän oli kellunut kevyesti yli kaikkien katastrofiensa kuin Suomen markka muinoin.

Nyt selvisi samalla, että Koivisto oli toteuttanut demarihegemoniaa pahimmin uhanneen Väyrysen "suitsimisen" vuoden 1987 eduskuntavaalien jälkeen Kremlin tuella, mistä SDP:n puoluesihteeri Liikanen haki apua jo vuotta aiemmin. Koivisto torpedoi Holkerin avulla ns. porvarisopimuksen vaalien jälkeisestä hallituksesta.

Tätä kristillisdemokraattien ehdokas Bjarne Kallis ehti pitää Koiviston hyvänä työnä ja perusteena presidentin vallan lisäämiselle. Kuitenkin kristillisen ihmiskäsityksen tulisi lähteä siitä, että ihminen, myös poliitikko, on vastuullinen ja täysikasvuinen toimija, joka ei kaipaa yli-ihmistä reserviin isäksi tai äidiksi.

Todellisuudessa Koiviston operaatio ja siitä seurannut talouden alasajo osoittaa, miten vaaralliseen mielivaltaan yhden ihmisen valta johtaa. Lisäperusteluja haluava saa niitä tapauksesta tuoreeltaan kertovasta kirjastani Punamusta vallankaappaus.

Enteellistä oli sekin, että Liikasen käräytti Ylen A-piste. Ja lisää oli kuulemma tulossa. Sen sijaan Helsingin Sanomat piti tiukan demarisuojauksensa ja osoitti vain parin palstan jutullaan, ettei asia ollut merkittävä. Yrityksen viedä salaista suksivoidetta norjalaisille se kertoi viidellä palstalla ison kuvan kera.

Länsimaisessa journalismissa olisi selvitetty heti, millaisen puoluetoverin Halonen oli nimittänyt Suomen Pankin pääjohtajaksi ohi pätevämmän, ja hänen presidenttitiensä olisi katkennut siihen. Ei myöskään Arto Lahden painavaa asiaa olisi kohdeltu niin nöyryyttävästi.

Hesari nolasi itsensä myös vähätellessään Halosen takaiskua ensimmäisen kierroksen jälkeisenä aamuna ja julistaessaan samalla jo ennakkoon porvariyhteistyön epäonnistuneeksi. Kolme päivää myöhemmin se joutui julistamaan, että Niinistö oli aivan Halosen kannassa ja sai toisen vaalipäivän alla tunnustaa porvariyhteistyön onnistuneen "ihmeteltävän hyvin".

Vanhat kollegat SAK:ssa ehtivät jo pelätä riivinraudaksi kutsumansa entisen pomonsa joutuvan palaamaan takaisin vanhoihin hommiin. Itsesuojeluvaisto pani painamaan paniikkinappulaa.

Nuoleskeluun tottunut Halonen marisi kampanjan kovuutta, vaikka sai varsin lempeän kohtelun. Maarit Tastula mm. peräsi Niinistön toimia kokovallattomana ja puolikuolleena lomalaisena tsunamin uhrina, mutta Halosen puuhat ulkoministerinä hallitusmuodon vastaisessa Itävallan kättelykiellossa eivät kiinnostaneet, vaikka siitä olisi ollut hyvin paljastava tv-pätkä.

Mutta toinen kausi tuskin sujuu yhtä silkoisesti. Vaikka Halonen menikin jatkoon kissakortilla, Miska ja Ronttikin saavat totutella vähempään nuolemiseen ja noteerauksen laskuun mediapörssissä asiakysymysten kustannuksella.

Vähän nolosti kävi vihreillekin. Heidi Hautalan tavoin monet heistä olivat vaatineet 1970-luvun hämäräpuuhien selvittämistä, mutta päätyivät presidentiksi kaikista ehdokkaista ainoan, joka oli kiinteä osa tuolloin hämäriäkin puuhia harjoittaneesta koneistosta. Tämä takaa sen, että ainakaan kuuteen vuoteen perusteellisia selvityksiä ei tule.

Yleissitovuuden poistamisella pelotelleelle SAK:lle Niinistö sanoi sivunneensa asiaa vain kerran. Suomen Yrittäjien kokouksessa hän kertoi yllyttäneensä yrittäjiä antamaan työntekijöilleen enemmän toimintavapautta, joka vapauttaisi luovuutta. Hän ihmetteli, eikö tämä sovi SAK:lle.

Se oli hänen kampanjansa merkittävin puhe. Näin vapautuva kansalais- ja yrittäjäenergia synnyttäisi myös veroeuroja hyvinvointia rahoittamaan.

Tässä oli yrittäjäjärjestö SYKL:llä suuri missio jo neljännesvuosisata sitten, mutta sillä ei ollut siihen kykyä, enempää kuin kymmenvuotiaalla nykyjärjestölläkään. Mutta SAK:lle tämä ei käy, koska silloin huomattaisiin, ettei Niinistön aiemman sanonnan mukaista "auringontarkkaa" säätelyä (Niinistön aiempi termi) ja holhousta tarvitakaan - eikä nykyisenkaltaista SAK:ta.

Neuvostoliitto on poistunut, mutta asiat pysyvät, vain nimet vaihtuvat. Kremlin paikan pelottelijana on perinyt SAK ja YYA-sopimuksen sijaan vannotaan yleissitovuuden ja kolmikannan nimiin. Politbyroon taustanyökyttelijät olivat tv:ssä paikallaan päänyökyttelijä Arto Bryggaren johdolla.

Pravdan tehtävää hoitaa jo Koivistoa presidentiksi nostanut Hesari Lauantaiseuran hengessä. Pääideologi - Aamulehden Matti Pitkon sanoin johtava rottwailer - on Metallityöväen Liiton Matti Putkonen, joka pysytteli hämmästyttävän - ja valitettavan - hiljaisena. Nimimerkki Komissarovin viitan on vetänyt harteilleen Lauantaiseuran patriarkka "Loka" Laitinen.

Kaikesta huolimatta: Koivisto oli viimeinen Kremlin valitsema presidentti ja Tarja Halonen viimeinen SAK:n valitsema. Aika ja maailman muutos syövät yleissitovuudelta maan alta kuten aikanaan YYA-sopimukselta. Tuskin edes Lauantaiseura on ikuinen. Kyllä se siitä.

Toiselle kaudelle? -koosteen liitteenä oli kolumni Juhani Suomen kirjasta otsikolla "On häpeämisen aika valtamedialla". Saatesanoissa todettiin mm: "Mutta kaikki myytit murtuvat aikanaan, Berliinin muurikin murtui. Jos Suomen kansa ei vielä ole siihen valmis, niin vaikkapa pieni (puna)hiushalkeamakin siihen voi jo panna murtumisen alulle."

Ei tullut hiushalkeama, tuli melkein miehen mentävä aukko.

Lähellä oli lopullinenkin murtuminen. Olisi tarvittu vain, että Päivi Istala, naistutkija Jaana Kuusipalo ja kirjailija Anja Snellman olisivat järjestäneet loppusuoralla samankaltaiset riekkujaiset kuin Esko Ahon kaatamiseksi kuusi vuotta aiemmin. Nyt vaikutus ja tulos olisi ollut päinvastainen kuin silloin. Ilmeisesti he tajusivat sen itsekin eivätkä järjestäneet.

Halonen on kertonut terävöittävänsä arvojohtajuuttaan mm. työttömyyden osalta. Hän ei ole kertonut luopuneensa edellisten vaalien alla vastaanottamastaan ay-liikkeen evästyksestä "Pidä vanhat arvos´".

Työttömyyden kimppuun ay-liikkeen arvoin! Edessä on vaikeat ajat.

Edellisellä kertaa Halonen palkitsi valtioneuvoksen arvonimellä Riitta Uosukaisen, joka kieltäytyi testamenttaamasta ääniään Esko Aholle. Samoin palkittiin Harri Holkerin ansiot Koiviston valinnassa. Onko seuraava valtioneuvoksemme Timo Soini.

+<<

Ei ollut Istalasta apua. Taisteleva feminismi oli laskenut aseensa. Lienee nähnyt läpi idolinsa ja muutenkin viisastunut. Ehkä eniten olivat viisastuneet porvarillisesti ajattelevat nuoret naiset.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini saattoi ratkaista maan kohtalon kieltäytymällä ottamasta kantaa kummankaan ehdokkaansa puolesta. Soini selitti, etteivät he ole enempää porvareita kuin sosialistejakaan.

Hänen ihanteensa Veikko Vennamo kuitenkin vastasi aikanaan samaan kysymykseen, etteivät he ole ainakaan "kahden ärrän" porvareita. Yhden siis ehkä kuitenkin.

Mutta perussuomalaisten edeltäjällä, isä ja Pekka-poika Vennamon johtamalla SMP:lläkin on perinteitä hyvien palvelusten tekemisessä demareille. Vuoden 1983 vaalien jälkeen Kalevi Sorsa tarjosi heille hallituspaikkaa sillä ehdolla, että he hyväksyvät Sorsan tiukennukset "työsuhdeturvalakiin", laiskojen suojelulakiin, mitä vastaan tappelimme silloisessa SYKL:ossa kynsin hampain ja varsinkin sanan säilällä.

Tarkistus osoitti, että puoluesihteeri ei tiennyt, mihin oltiin velvoittautumassa. Vielä myöhään hallituksenmenopäätöstä edeltävänä iltana vein infopaketin asiasta Munkkiniemeen, missä Vennamot, isä ja poika, asuivat komean talon eri päissä. Molemmat saivat postiluukkuunsa omansa. Pekka oli jo silloin puolueen puheenjohtaja.

Siinä varoitettiin hyväksymästä lakia ja siitä seuraavasta työttömyydestä sekä hallitukseen menon kohtalokkuudesta SMP:lle, kun "uusrötösherrat lähtevät sinisin silmin punaposkisten toverien kanssa marjaan".

Maa sai SMP:llä vahvistetun hallituksen ja työttömyyden, jota puolueen työvoimaministeri Urpo Leppänen ei lupauksistaan huolimatta poistanut kolmessa kuukaudessa.

Puolue hajosi, mutta Pekka Vennamo oli tehnyt viisaan ratkaisun. Hänestä tuli ministeri, mistä ura ja varallisuus lähtivät huimaan nousuun. Sittemmin välit katkesivat "seteliselkärankaisia" rökittäneeseen isään, ja virka postin pääjohtajana meni, mutta varallisuus vain lisääntyi.

Saa nähdä, mitä hyvää Timo Soini saa. Hesari sai jo palkkionsa, kun radio- ja demariministeri Susanna Huovinen jakoi kaupalliset radioluvat vuosille 2007-11. Erkkolaisen konsernin kaksi yhtiötä saivat uuden luvan, kun sen sijaan MTV menetti vuoden toimineen Sävelradion luvan. MTV3 oli ollut selvästi asiallisempi ja tiukempi vaalitenttijä kuin Yle ja erkkolainen Nelonen. Siis ammattitaitoisin.

Kuinka moni sinisilmä onkaan sitten noiden päivien langennut punaposkien pauloihin! Monet on palkittu ruhtinaallisesti.

Tarkkasilmäisimmät katselijat olivat havainneet, että Arto Bryggaren pää alkoi nyökyttää jo ennen Halosen puheenvuoron alkua. Siitä ei ole luotettavaa havaintoa, onko nyökytys jo lakannut ja pää asettunut paikalleen.

Arto on saanut urheilugeeninsä Unto-isältä, joka aikoinaan putsasi Imatran yhteislyseon koulunennätystaulukon lähes alusta loppuun. Muut geenit eivät valitettavasti näytä periytyneen yhtä hyvin.

Takaisin edelliseen lukuun
Siirry seuraavaan lukuun




Copyright 2008-10 © www.punapresidentti.net ja Kauko Parkkinen
Domain by: ProService, Up-date 06.09.2010