Punapresidentti

Halonen pääsi kuin koira veräjästä

Kuitenkin näytti siltä, että asiat olivat vain kiertämistä varten. Kun Halonen kaipasi kuluttajavalistusta ja vetosi omana meriittinään ensimmäiseen kauteensa sekä ilmoitti jatkavansa vanhoilla linjoilla, huomasin, että minulla oli varastossa melkoinen määrä "todellisten ansioitten ja saavutusten arvioimiseksi". Miksi panna sitä vakan alle.

Niin julkaisin 15.11.05 aiemmin mainitun koosteen Toiselle kaudelle? Sen kannessa oli kuva, jossa komeilivat Italian Berlusconi ja meidän Halosemme, molempien ilmeestä päätellen tämän hurmattavana.

Ajankohtaan liittyi myös tietty annos omaa henkilöhistoriaani, mikä selviää jäljempänä.

Koosteen ulkopolitiikkaosa on jo aiemmin käsitelty, ja muukin asiasisältö on jo pitkälle tullut esille, tässä esitetään vain pääasiallinen jäsentely ja eräitä täydentäviä sitaatteja koosteesta.

+>>

Toiselle kaudelle?

Ylen mielevän toimittajan Hannu Lehtilän tuoreesta Halos-kirjasta käy ilmi, että presidentti Tarja Halonen oli vakavasti harkinnut luopumista yrittämästä toiselle kaudelle. Syy jää epäselväksi, mutta joka tapauksessa sekä presidentin itsensä että vielä enemmän kansalaisten on harkittava, miten hän täyttänyt ennen valitsemistaan antamansa lupaukset ja odotukset. Ovatko kansalaiset saaneet, mitä ovat tilanneet.

Tarkastelua helpottaa, jos jakaa asiat päätösvallan perusteella kahteen ryhmään:

1. Ulkopolitiikkaa presidentti uuden perustuslain mukaan johtaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Tällä alueella hänellä on siis välitöntä päätösvaltaa.

2. Sisäpolitiikassa ja muilla asia-alueilla presidentillä on mielipidevaltaa. Kaikki presidenttiehdokkaat ilmaisivat ennen vaaleja halunsa olla enemmän tai vähemmän mielipidejohtajia.

2. "Pidä vanhat arvos´"

Tämä samalla annettu lupaus ei olekaan ihan vähän. Lehtilän vaalikirjassa Halonen toistuvasti viittaa siihen, kuinka paljon hän on oppinut 1970-luvulla SAK:n lakimiehenä toimiessaan. Tiukkana olemisen taito ja terävä kieli ovat vain eräitä avuja.

Halosen vanhat arvot ovat nimenomaan 1970-lukulaisia ay-demariarvoja (Muslimihuivi-tiedote).

Jälkikäteen Halonen itse vahvistaa tiedotteen sanoman: "Sen minä opin, että pitää olla kauhean tiukka haluamiensa asioiden suhteen. Ihan niin kuin ay-liikkeessä."

Kun 15.11.05 tuli kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun tutustumiseni lähietäisyydeltä ay-liikkeen toimintaan alkoi, voi Halosen toimia mielestäni hyvin monessa suhteessa peilata juuri ay-liikkeen ja erityisesti SAK-laisen ay-liikkeen toimintatapoja ja arvoja vasten. Mukana on silloin paljon sellaisiakin piirteitä, joita Lehtilä ei tuttuun Lauantaiseuran kevyeen etunojatyyliin kirjoittamassaan kirjassa mainitse.

Nämä vanhat arvot muodostavat kokonaisuutena niin vahvan ideologian, että se ristiriitatilanteessa aina ja ehdottomasti syrjäyttää tosiasiat. (Erfurtin ohjelma ja OsuVa 5/2000 Suomi vajosi)

1. Kollektiivisuus ("yhteisöllisyys")

Tämä on ay-liikkeen peruslähtökohta. Ihminen ei yksilönä ole mitään, eikä hän pysty mihinkään, edes sopimaan omista asioistaan, muuten kuin osana kollektiivista edunvalvontaa. Työntekijänä hän on tosiasiassa lapsen asemassa, kuten London Business Schoolin apulaisprofessori Lynda Gratton pari vuotta sitten Suomen vierailullaan sanoi.

Yhteisöllisyys tarkoittaa sosialidemokratialle viime kädessä yhteiskuntaa ja sen valtakoneistoa valtiota. Näin selkeästi asia on kirjattuna Erfurtin ohjelmassa:

Vasta sitte, kun työtätekevät ovat päässeet yhteiskunnassa hallitseviksi, lakkaa valtio olemasta kapitalistinen laitos; vasta sitte se voidaan muuttaa sosialistiseksi yhteiskunnaksi.

Tämä käsitys johtuu siitä tehtävästä, jonka sosialidemokratia on asettanut päämääräkseen: Se tahtoo, että työtätekevät luokat omistavat valtiollisen vallan, voidakseen sen avulla muuttaa valtion suureksi, pääasiallisesti omien tarpeittensa tyydyttämistä varten työskenteleväksi taloudelliseksi yhdyskunnaksi.

+<<
br> Tämä selittää, miksi Halosen joukot olivat niin loukkaantuneita Sauli Niinistön kieltämättä hieman keskentekoisesta sloganista "työväen presidentti".

+>>

Mielenkiintoisesti arvojärjestys putkahti esille myös Halosen kiitellessä uudenvuoden puheessaan Thaimaan tsunamin jälkeen pelastustöihin osallistuneita. Valtiovalta ja "koko suomalainen yhteiskunta" saivat kiitokset, mutta kieli ei taipunut mainitsemaan kaikkein ansiokkaimmin toiminutta sukellusfirmaa.

2. Moraalinen ylemmyyskompleksi

Ay-liike on aina oikeassa ja tulkitsee kaikki sopimukset ja säännökset oman mielensä mukaisesti.

Yhtä vapaasti Halonen tulkitsee myös perustuslakiamme. Lehtilä esittää kirjassaan sitaateissa Halosen kommentin kysymykseen, olisiko myös presidentin osallistuttava EU:n huippukokoukseen: "EU:n huippukokous on paikka, jossa Suomi käyttää valtaa. Ja jos perustuslaissa sanotaan, että presidentti johtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, niin miten ihmeessä hän sitä johtaa puhelimen päässä!"

Noinhan perustuslaissa ei sanota. Se ei kyseisessä kohtaa puhu turvallisuuspolitiikasta mitään, vaan Halonen on lisännyt sen, jotta osallistuminen tähän vallankäytön foorumiin näyttäisi perustellummalta. Juristilta tällainen ei voi tapahtua epähuomiossa.

Jos moraali on kovin korkealla, ihminen ei aina arkisissa askareissaan jaksaa ponnistaa sinne saakka, jolloin on turvauduttava hieman matalammalla olevaan ja vaatimattomampaan arkimoraaliin, ja ylempi moraali jää edustuskäyttöön. Edustusmoraali kietaistaan harteille juuri juhlapuheissa ja julistelussa.

Tämä kahden moraalin malli on hyvin suosittu ay-liikkeessä ja demareilla yleensäkin. Mallin kansainväliset huippusovellukset ovat Neuvostoliitosta ja DDR:stä.

3. Kyltymätön vallanhalu

Vallanhalu onkin pettämättömimpiä ay-liikkeen perusarvoja. Yhdessä moraalisen ylemmyyden kanssa se oikeuttaa jopa sellaisiin operaatioihin kuin Itävallan julistamiseen boikottiin, "kättelykieltoon", kun sen hallitukseen tuli puolue, joka ei miellyttänyt demareita.

Lehtilä sanoo kirjassaan, että Lipponen "oli mennyt omin päin hyväksymään" EU-maiden boikotin. (Kantelu ja Halosen vaikeneminen kerrottu edellä).

Moraalinen ylemmyys antoi oikeuden myös kieltäytyä selvittämästä asiaa.

Samoin se antoi jälleen kerran oikeuden muuttaa tosiasiat toisiksi. (Kalevi Sorsan kirja)

Sen sijaan Lehtilän kirja selvitti epäsuorasti, miksi Halosen naama loisti kilpaa uuden pääministerin Anneli Jäätteenmäen kanssa, kun siskot paistattelivat käsi kädessä.

Vallanhalu siis senkin selittää, eikä naisten puoluerajatkin ylittänyt keskinäinen solidaarisuus. Kirjasta käy ilmi, että jos Lipponen olisi tullut pääministeriksi kolmannen kerran, olisi hänestä Halosen mielestä tullut uusi Kekkonen ja presidentti olisi jäänyt ulkopolitiikassakin kokonaan varjoon, jopa ehkä joutunut jäämään pois EU-huippukokouksesta. Tämän kauhean vaaran torjuminen kirvoitti iloisen ilmeen.

Välittömästi tästä moraalisesta ylemmyydestä seuraa, ettei tekojaan tarvitse selitellä, ne ovat oikeutettuja pelkästään tämän ylemmyyden nojalla.

+<<

Halosta on jopa vaalikampanjassa kohdeltu silkkihansikkain, kun Kekkosen sen sijaan erityisesti alkukautensa vaaleissa ankaraa ryöpytystä.

Miten lienee Halosen jälkeen? Kun Lipponen piti Heidi Hautalan puhetta Venäjän demokratiakehityksestä eduskunnan satavuotisjuhlassa "törkeänä ja sivistysvaltiolle sopimattomana", mahtoiko hän muistaa, miten hän itse haukkui Kekkosen pataluhaksi tämän syntymän satavuotisjuhlassa. Ilmeisesti se sitten oli kaikin puolin sopivaa sivistysvaltion pääministerille. Ja turvallista, kun kohde oli jo kuollut.

Lienee niin kuin Ritva Santavuori asiaa koskeneessa Jälkiviisaiden keskustelussa sanoi, että politiikkaa saavat puhua vain sosialidemokraatit, missä tahansa, milloin tahansa ja mitä tahansa.

+>>

4. Yrittäjyys on lähtökohtaisesti riistoa

Ay-liike on syntynyt vastavoimana yrittäjyydelle, suojaksi sen "riistoa" vastaan. Ne, jotka eivät tunne sen toimintaa lähemmin, uskovat tämän olevan jo taakse jäänyttä aikaa. Se on kuitenkin täysin tätä päivää aina, kun ammattiliitto tuntee, että sen tahtoa ei noudateta tai se näkee asemaansa uhattavan. Pelkistetyimmillään se on oikeudenkäynneissä. Samoin SAK:n räikeä vaalimainos edellisten eduskuntavaalien alla kertoi selvää kieltään.

Myös Esko Aho esitti ay-liikkeen öisen neuvottelutavan pääministerikautensa järkyttävimpänä kokemuksenaan Kauppalehden haastattelussa.

4. Keskittyminen "jakopöytään"

Halonen itse vahvisti sanotun ("kasvuarvosana" 41/2) edellisten vaalien vaalikeskustelussa kertoen keskittyvänsä virassaan "jakopöytään", mikä siis tarkoittaa, että häntä ei kiinnosta jaettavan kasvattaminen, vaan ainoastaan jo olemassa olevan jakaminen.

Toimet ja puheet ovat olleet täsmälleen tämän mukaiset. Yhtään uutta lisäjaettavaa luovaa ideaa ei häneltä ole kuultu. Ainoa varsinainen idea on YK-lotto kehitysmaiden auttamiseksi, mikä ei kuitenkaan luo uutta varallisuutta, vaan jakaa olemassa olevaa. Muukin talousajattelu on ollut lottotyttöluokkaa.

Kun ideologia ajaa tosiasioitten edelle ja rahan hankinnasta ei tarvitse kantaa huolta, hoituu maamiinojen poistokin kätevästi. Miljardiluokan kustannukset Halosen kuittasi toteamalla, että "viime kädessä se on vain rahasta kiinni, joten eiköhän se hoidu".

5. Kaksinaamaisuus

Ay-liikkeen edustajilta kuullaan yleviä ja korkealentoisia puheita solidaarisuudesta, tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta ja jopa suvaitsevaisuudesta. Käytäntö on kuitenkin tyystin toista. Se ei koske yksin työnantajaa, vaan myös ammattiliittojen omissa organisaatioissa törmätään tuon tuosta syrjintään, sortoon ja härskeihin irtisanomisiin.

Samoin Halosella on ollut yleviä julistuksia vääryyksien korjaamisesta kaukana muissa maissa, mutta kotimaata se ei välttämättä koske. Tässä kahden moraalin malli on hyvin käytännöllinen, sillä sitä voi soveltaa kaukana oleviin asioihin, joihin omat kädet eivät yllä, kun sen sijaan lähempänä olevia asioita, joihin voisi itse vaikuttaa, voi hoidella arkimoraalilla.

1970-luvun Halonen ruiskukan värisenä 2000-luvun vaaleissa. Halonen edustaa edelleen kaikkea sitä 70-luvun punaisuutta. Se ei peity muslimihuivin, eikä edes sinivärin alle. Punaväri veti myös Chilen presidentin virkaanastujaisiin heti oman virkaantulon jälkeen.

Tukeutuminen 1970-luvun arvoihin nojaa myös valtarakenteeseen, jonka pohja luotiin silloin. SAK:n tukipäätös kampanjassa on vain yksi sen ilmentymistä. Selvää on, että ruodussa ovat tukevasti muutkin demarijohtoiset instituutiot, jotka puolue Kalevi Sorsan työryhmän piirustusten mukaisesti valtasi 1970-luvulla. Demaritohtorien tuotannon uuteen aaltoon kuuluva Lasse Lehtinen on kertonut, että eräinä vuosina SDP kahmi puolet kaikista uusista viroista.

Eräs demariläänityksiin kuuluva laitos on Yle. Se on hoitanut Halos-tontin tehokkaasti. Edellisten vaalien alla TV 2 lähetti äänestyspäivää edeltävänä iltana elokuvan Täällä Pohjantähden alla. Laurilan häätö torpastaan liikutti joitakin katselijoita sekä kyyneliin että vaaliuurnille.

Liikuttava oli myös se äitelä ohjelma, jolla Arto Nyberg TV:ssä äitienpäivänä avasi Halosen vaalikampanjan "maan äidin" haastattelulla, ennen kuin kampanja oli alkanutkaan. Tuskin siinäkään kaikkien silmä pysyi kuivana, kun äitisemme aurinkoisemme leperteli "Nököstä".

Kaikkien meidän sisällämme asuu pieni nökö, joka haluaa ojentaa ääniorvokkeja äidille, joka on valmis itseään, kissojaan ja valiokuntaneuvostaan säästämättä jatkamaan vielä uurastamista meidän lapsukaistensa puolesta.

Kuka olisi sopinut ottamaan vapaata työnantajaltaan Halosen vaalikirjan kirjoittamiseksi paremmin kuin Ylen mielevä toimittaja Lehtilä. Ja kuka olisi osannut paremmin kiertää kaikki ikävät asiat Lauantaiseuran nuolevalla etunojatyylillä.

Arja-Täti sanoisi, kenetköhän näen seuraavalla kerralla Ylen kanavilla vaalien aluspäivinä Haloselle ääniä hankkimassa?

Siis Suomen kansalaiset ovat saaneet hyvin tarkoin sitä, mitä ovat tilanneetkin. Ja halutessaan he voivat tehdä jatkotilauksen, jos he edelleen haluavat pysytellä "turvallisella" 1970-luvulla, tuhopolitiikan vuosikymmenellä, ja uskoa, että tiukka edunvalvonta korkeintaan YK-lotolla terästettynä on paras tulevaisuuden tae. Heille Tarja Halonen on takuuvarma vaihtoehto.

Mutta heillä on täysi oikeus valita myös toisenlainen vaihtoehto, jos sellaisen löytävät.

Koivisto-myytti on osa demarimyyttiä ja päinvastoin. Ponnistuspohjana on kaikkivoipa, omavarainen ja moraalisesti ylimaallinen yhteiskunta, mistä syystä yrityksillä ei ole väliä.

Molemmat myytit ovat median erikoisessa suojeluksessa, ja Halonen on surffannut Koivisto-myytin peräaallossa. Mutta kaikki myytit murtuvat aikanaan, Berliinin muurikin murtui. Jos Suomen kansa ei vielä ole siihen valmis, niin vaikkapa (puna)hiushalkeama siihen voi jo panna murtumisen alulle. Jos niin halutaan.

+<<

Edellä oleva lyhyt kertaus on lukijalle myös median kuluttajavalistusta. Tämä kooste meni käytännössä kaikkien keskeisten medioitten keskeisille toimittajille. Sen sisältämät asiat olivat siis heidän tiedossaan. Suuri osa niistä olisi pitänyt pienen muistin virkistämisen jälkeen olla heille tuttujakin. Ja jos ei olisi luottanut tekstiin tai muistiinsa, kaikki olisi ollut verraten yksinkertaisesti tarkistettavissa.

Sen jälkeen arvoisa lukija voi muistella, mitä näistä asioista vaalitenteissä tai muissa jutuissa kysyttiin Haloselta. Eipä niitä monta ole, mitä ikävämpi asia, sitä kauempaa se kierrettiin.

Mm. Haloselta ei kysytty tai tuotu muuten esille:

- ei sanaakaan Suomen ja Venäjän mahdollisesta erityissuhteesta ja mitä se voisi merkitä Suomelle

- ei yhtään kysymystä siitä, miten miljardiluokan raha jälkiväkimiinojen hävittämiseen löytyy niin helposti, kun se ei riitä edes kyläkoulujen ylläpitoon

- ei vähäisintäkään päivitystä siitä, mitä SAK:n vanha velvoittava ohje "pidä vanhat arvos´" tänä päivänä tarkoittaa

- ei kysytty siitä, onko edelleen tarkoitus keskittyä vain "jakopöytään" vai tuleeko jotakin muutosta - mitä "vanhalla linjalla" tarkoitetaan

- ei sanallakaan sivuttu "Koiviston konklaavin" pöytäkirjan salaamista ja sen perustetta

- ei yhtään kysymystä Itävallan boikottipäätöksen syntymisestä

- ei kiinnostanut, milloin ja millaista "selvitystä" Ahtisaari oli antanut edellä mainitun päätöksen syntymisestä

Yhtään näistä kysymyksistä ei olisi päästetty läpi sormien, jos olisi noudatettu niitä yleviä länsimaisen journalismin periaatteita, joita niin ylevästi julistetaan mm. toimittajan (eettisissä) ohjeissa. Eräät niistä olisivat yksinkin riittäneet heittämään Halosen ulos Mäntyniemestä.

Vanhasta muistista pidettiin käsijarru päällä ja sovellettiin DDR:n toimitustapaa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. DDR:n tunnustamiskomitean varapuheenjohtaja ja "salailusarjan mestari" sai arvolleen sopivan kohtelun.

Syitä on varmasti useampiakin. Monilta tenttijöiltä puuttui sekä ajallinen että asiallinen perspektiivi täysin, asioita ei pystytty jäsentämään kokonaisuuden osaksi. Lisäksi jokaisen meidän sisällämme asuu pieni demari, monen toimittajan sisällä ei ihan pienikään.

"Luntan" valmistuttua sanoin, että se oli niin vahvaa asiaa, että siinä ei auta muu kuin vaikeneminen. Niin näytti käyvänkin, aluksi kaikki näytti menevän "kiville". Mutta vuodenvaihteen tienoilla alkoi kuitenkin eräitä asioida "uida" pintaan, vaikka käsijarru olikin edelleen päällä. Erityisesti alkoi hahmottua selvä kuva Halosesta 1970-lukulaisena menneisyyden edustajana, josta olisi päästävä eroon.

Takaisin edelliseen lukuun
Siirry seuraavaan lukuun