Punapresidentti

Ulkona ulkopolitiikassa

Tasavallan uusi perustuslaki astui voimaan samana päivänä kuin Tarja Halonenkin. Monet väittivät, tosin heiveröisin perustein, että sen mukaan presidentillä on varsinaista valtaa vain ulkopolitiikassa.

Olettaa saattoi, että sillä alueella Halosella oli vahvat lähtökohdat, siirtyihän hän suoraan ulkoministerin tehtävästä, eikä Suomella ollut sotia tai muita pahoja selkkauksia useamman sukupolven aikana.

Näin ei asia kuitenkaan ollut. Takana oli juuri tuore ja edelleen selvittämätön Itävalta-asia, jossa hän oli yhdessä pääministerin kanssa touhunnut tavalla, jota eräs hänen kaukainen edeltäjänsä olisi lievimmilläänkin kuvannut sanoilla saatanan tunarit.

Tämän samaisen edeltäjän työtä ulkopolitiikan alueella ensimmäinen sosialistinen presidenttimme Mauno Koivisto oli pitänyt siinä määrin arvossa, että hän oli vannonut, ettei salli tärveltävän sitä. Kaikesta päätellen hänellä oli erityisesti mielessä suhteemme itäiseen naapuriimme.

Nyt oli kaikki toisin, eikä tällaisilla perinnöillä ollut väliä. Lehtilän kirjassa Halonen itse kertoo kovasti epäröineensä lähtöä toiseen yritykseen. Se kyllä näkyi ulospäinkin. Tosiasiassa kyseessä näytti olevan paniikki, jossa merkittävä sijansa oli ulkopolitiikalla, jossa hän oli saanut sapiskaa mm. Risto E. J. Penttilältä, tosin asiasisällöltään kovin kevyeksi jäänyttä.

Voimassa olevan tupon synnyttämisen ajan koitettua joulun alla ja tuloksen ollessa nähtävillä syntyi myös kolumni, jossa sivusin tätäkin asiaa.

+>>

www.vapaasana.net/16.12.04

...

Tupon antamaa vakautta on hoettu välittämättä Margareth Thatcherin sanoista, että "vakauden lipun alla ei politiikassa voiteta mitään". Mutta hän olikin niin kauhea, että vain EU-komission uusi puheenjohtaja Baroso on uskaltanut nimetä hänet poliittiseksi esikuvakseen, minkä sosialistiryhmäkin sivuutti pakkotilanteessa vähin äänin. Vakainta on jatkossakin työttömyys.

On niin vakaata, että kukaan ei ole huomaavinaan, kuinka tupoakin suojeleva käsi hipelöi paniikkinappulaa. Ainoa velvoittava ohje, jonka Halonen vaalikampanjansa aikana kertoi saaneensa ay-liikkeeltä kuului "pidä vanhat arvos´". Ja vanhaa radikalismia on nyt muutosten paineessa entistä vaikeampi pitää nahkansa alla.

Tuomiopäivän puhe USA:lle YK:ssa oli sekä asiallisesti että esitystavaltaan selvä primitiivireaktio. Globalisaation manaukset käyvät entistä vahvemmiksi, hätiin pulpahtaa jopa Tobinin vero, ja maamiinat polttelevat varpaita. Ja vaikka ennen vaaleja erityissuhde Venäjään oli "siinä ja siinä", se onkin nyt ihan siinä kintereillä uudella tavalla kiusallisena. Viimeisenä vaalivoiton varmistajana oli ehdittävä palkitsemaan porvarikentän räjäyttänyt Riitta U sukainen valtioneuvoksen arvonimellä. Arafatin hautajaisia ei sentään kantti kestänyt, vaan sinne sai mennä taistelutoveri Tuomioja.

Kalevan Risto Uimonen piti tätä huitomista rohkeana linjan vetona, mutta pikemminkin tunnukseksi sopisi "seis maailma, tahdon ulos". Mutta ikävää olisi luopuakin kesken leikin. Selitykset ratkaisun viipymiselle käyvät yhä kummallisemmiksi. Miksi ei asiaa ratkaistu tupossa valtakunnansovittelijan johdolla?

+<<

Vaikka Vanhanenkin oli virallisesti aloittanut kampanjansa, ei vauhtia ja asiaa kuitenkin näyttänyt löytyvän. Jarrutettiinko jossakin?

Jotta polttoainetta saataisiin lisää, panin 15.11.05 melko laajaan jakeluun koosteen otsikolla Toiselle kaudelle? - lyhyt ja alustava yhteenveto Tarja Halosen ensimmäisestä kaudesta. Osa sen aineistosta on tullut esille jo edellä.

Ulkopolitiikkaa koskeva osio lähti liikkeelle ikiaikaisesta naapuristamme Venäjästä.

+>>

Rauhantila Suomessa on säilynyt, joten huonomminkin olisi voinut mennä. Mutta muuten Suomen ulkopolitiikka on jäänyt vaille aloitteellisuutta, mikä hyvin vastaa vaalikampanjassa annettua kuvaa. Erityisesti tämä koskee Suomen suhdetta Venäjään. Vaalikeskustelussa 13.01.2000 Haloselta kysyttiin, onko Suomella EU-aikana erityissuhdetta Venäjään. Vastaus kuului: "Se on siinä ja siinä".

Täsmälleen näin on ollut. Kovasti on hymyilty, kun on tavattu Putinin kanssa, eikä kirjailija Antti Tuurin lapsellinen ennakkopelottelu, että Putin itkettäisi Halosta, ole vähimmässäkään määrin toteutunut. Sen sijaan edes Tuuri ei osannut ennakoida sitä, että Italian Berlusconi saattaisi hurmata Haloselta EU:n elintarvikeviraston itselleen.

Kuten vaalitenttivastaus osoitti, Halonen oli täysin ulkona siitä, mitä Suomen EU-jäsenyys merkitsee Venäjän kannalta. Tuolloinen OsuVa-lehti pelkisti asian seuraavasti.

EU-huumassa häipynyt ulkopolitiikan vastuullisen johtamisen kyky

EU:n puheenjohtajuus, Nato-lumo ja Nobelin rauhanpalkinnon odottelu ovat kuumentaneet Suomen poliittisen johdon päät, niin että kukaan ei näytä enää välittävän mitään siitä, miltä asiat näyttävät Venäjältä käsin ja mitä se niistä ajattelee. Oliko Paasikivi sittenkin väärässä, onko maantiede viimeinkin EU-direktiivillä muutettu?

+<<

Ennen muuta oli kysymys siitä, että Suomessa ei tajuttu, että Suomen puheenjohtajuuden aikana sen ulkopolitiikan johtotroikka Ahtisaari, Lipponen ja Halonen nähtiin Venäjän epäystävällisenä pitämän EU-politiikan henkilöitymänä.

+>>

Sekä presidentti Halonen että pääministeri Lipponen vastasivat hämmästyttävän pian luonnollisesti kiistäen väitteen, mutta tosiasiat puhuivat toista. Käänne näkyi selvästi jo Halosen ensimmäisen Venäjän vierailun yhteydessä.

+<<

Takaisin edelliseen lukuun
Siirry seuraavaan lukuun