Punapresidentti

Aluksi pieni kertaus edelliseltä kierrokselta

Ensimmäinen suora kansanvaali presidentin valinnassa oli paljon puhuva näyttö siitä, miten sosialistisen ehdokkaan taustavoimat ylivertaisella juonikkuudellaan voittavat vaalit. Siitä on kirjojakin kirjoiteltu.

Halosen ensimmäinen kausi polkaistiin kuitenkin käyntiin operaatioin, jotka monin verroin voittavat juonikkuudessa porvarilliset vastapelurinsa.

Tämä kirja perustuu pitkälti tapahtuma-aikaisiin kolumneihin ja muihin kirjoituksiin. Sellaisessa tekotavassa on niin hyvät kuin huonotkin puolensa. Huono puoli on se, että se voi maistua uudelleenlämmitetyltä. Sitä lieventää kuitenkin se, että suhteellisen harvat ovat lukeneet tekstiä aikanaan, joten se on heille uutta. Ja onhan kertaus opintojen äiti maan äitiäkin valittaessa.

Toisaalta hyvä puoli on se, että jälkiviisauden ikävä sivumaku ei ole ainakaan yhtä paha. Paasikiven päiväkirjojen ystävätkään eivät saa aihetta muistella hänen usein siteeraamaansa tuon ajan suosikkioperetin säettä:

Jag fattar icke just så snart,
men det är så underbart,
hur efteråt blir allting mig så klart.

Myös lukija voi arvioida tapahtumia pienen aikaperspektiivin päästä ehkä hieman toisessa valossa kuin tilanteen ollessa "päällä".

Vaikka onhan toisaalta hyvä, jos asiat selviävät edes jälkikäteen. Machiavelli opettaa, että aina ei käy näin hyvin. Monet tuntevat hänen ohjeensa menestystä haluavalle ruhtinaalle: susien joukossa on ulvottava susien lailla, mutta harvemmat tuntevat hänen ymmärryksen luokitteluaan.

Machiavelli jakaa ihmiset kolmeen ryhmään. Ensimmäiseen kuuluvat tajuavat heti asian kuullessaan, mistä on kysymys. Toiseen ryhmään kuuluvat eivät itse pääse siitä jyvälle, mutta oivaltavat asian, kun ykkösryhmään kuuluva selittää sen heille. Kolmosryhmäläiset eivät tajua, tehtiinpä mitä tahansa.

Joskus tuntuu siltä, että hämmästyttävän suuri määrä ns. päättäjistä on kolmosryhmän väkeä.

Kirjoituksiin on yleensä pyritty arvioinnin helpottamiseksi merkitsemään kirjoituspäivä tai julkaisupäivä, jos se on tiedossa. Kaikkia kirjoituksia ei ole tarkistettu, onko niitä julkaistu tarkoitetussa lehdessä tai yleensä missään. Kuitenkin niiden aiheet ovat yleensä nousseet keskustelussa esiin, usein melkoisella viipeellä ja reippaasti vesitettyinä, enimmäkseen lähdettä mainitsematta.

Ellei kirjoittajaa ole erikseen mainittu, niistä voi syyttää minua, Parkkista.

Monet ovat ihmetelleet, miksi Suomessa, joka on poliittisilta voimasuhteiltaan eräs Euroopan porvarillisimmista maista, on Euroopan vahvin sosialidemokraattinen hegemonia. Sen muodostavat sosialidemokraattinen presidentti, SAK:n dominoima ay-liike ja hallitus, jossa SDP on vallannut itselleen pysyvän pelintekijän aseman joko pääministerin tai muun avainministerin pallin kautta. Ponnistuspohjana on myös vankasti demareilla miehitetty virkakunta ja Yleisradio.

Jyväskyläläisen Keskisuomalaisen päätoimittaja Erkki Laatikainen nimitti tätä vajaa vuosi ennen vaaleja hölmöläisten touhuksi. Osuva ilmaus innoitti pieneen kommenttiin.

+>>

Keskisuomalaiselle 04.11.05
HÖLMÖLÄN RAKENTAJAT

Päätoimittaja Erkki Laatikainen ihmettelee kolumnissaan 09.04.06, että sosialidemokraatit pitävät 25 prosentin ääniosuudellaan vuosikymmenestä toiseen hallussaan niin presidentin virkaa kuin muutakin poliittista mahtia. Hän katsoo, ettei tällainen asetelma ole kansanvaltaa, vaan silkkaa "hölmölää".

Vaatii tietenkin tarkemman selvityksen, kuinka tämä on mahdollista ja miten tähän on tultu, mutta muutaman avuliaan yhteistoimintahenkilön osuus ansaitsee erityismaininnan. Sellaisiin tehtäviin sopivaa palkkiota vastaan ryhtyviä tavataan kutsua hyvää tarkoittaviksi hölmöiksi.

Demarien nousu alkoi vuoden 1966 vaaleista, ja saman vuosikymmenen lopulla alkanut yleiseurooppalainen vasemmistoaalto antoi sille siivet. Osa liikettä oli yliopistojen mies ja ääni -hallintomalli, johon keskustapuolueen puheenjohtaja Johannes Virolainen opetusministerinä lähti innolla mukaan. Sitä tarkoittava lakiesitys kaatui kuitenkin jarrutukseen ja vaaleihin.

Seuraavalla vuosikymmenellä Virolainen keskittyi Sorsan kanssa rahan jakoon kumpikin omille joukoilleen ja antoi Sorsan rauhassa demarien työryhmän puheenjohtajana soluttaa virkakoneistoa mielin määrin demarivirkamiehillä. Lasse Lehtinen on kertonut, että eräinä vuosina puolet uusista virkamiehistä oli demareita. Presidentin vaali Koivistoa vastaan oli toivoton.

Vuonna 1986 porvaripuolueet yrittivät murtaa demarihegemonian ns. porvarisopimuksella. Silloin tuli presidentti Koiviston apumiehenä hätiin kokoomuksen Harri Holkeri, joka sitten näennäisehdokkaana varmisti Koiviston valinnan toiselle kaudelle. Presidentti Ahtisaari lähetti hänet Pohjois-Irlannin rauhankomissioon tehtävään toivotun Esko Ahon asemesta.

Viime vuosikymmenellä kokoomuksen Riitta Uosukainen sotki puolueensa ja koko porvarikentän ehdokkuudellaan varmistaen näin Tarja Halosen valinnan presidentiksi. Hän on myös Karjalan Liiton voimahahmona vahvasti tukenut Halosen Karjalan palautuksen vastaista kantaa.

Sen lisäksi, että kaikki kolme ovat olleet edistämässä demaripresidentin valintaa, heidät kaikki on myös palkittu valtioneuvoksen arvonimellä, josta näyttää näin muodostuneen hölmölä-politiikassamme kunkin vuosikymmenen suurimmalle hölmölle myönnettävä desennium-palkinto. Onkohan kuluvan vuosikymmenen palkinto ja hakusessa?

+<<

Takaisin edelliseen lukuun
Siirry seuraavaan lukuun